Skip to main content

Turun Taideakatemian opiskelijayhdistys TOY ry 28 vuotta

17.1.2026 TOY ry mahdollisti jokaiselle vuosikurssille mahdollisuuden osallistua opintojensa aikana yhteen opiskelijakulttuurin kulmakivitapahtumista, sekä juhlisti yhdistyksen pitkää ikää.

TOY ry:n puheenjohtajana tämä oli minulle tärkeä projekti, sillä tavallisesti vuosijuhla järjestetään viiden vuoden välein ja se ei ollut mielestäni reilua, sillä Taideakatemian opinnot kestävät yleensä vain neljä vuotta. Vuosijuhlat on osa satoja vuosia kestänyttä opiskelijakulttuuria, joka kuuluu korkeakoulukokemukseen ja halusin, että TOY mahdollistaa sen kaikille taideakatemialaisille vuosikurssista riippumatta. Siksi lähdin prohjektipäälliköksi TOY:n 28v vuosijuhlaan.

Tämä oli minulle ensimmäinen näin suuri ja tarkkaa organisointia vaatinut tapahtuma. Tulevana tapahtumatuotannon ammattilaisena päätin, että haluan oppia prosessista kaiken ja onnistua enemmän kuin vain rimaa hipoen. Olin kuullut ennakkoon miten suuri ja stressaava projekti vuosijuhlien järjestäminen on, joten minulle oli tärkeää, että tiimini puhaltaa yhteen hileen koko projektin alusta loppuun.

Tapahtuman suunnittelu vei viisihenkiseltä työryhmältämme satoja tunteja, jotka tasapainottelimme koulun ja töiden ohella. Lopussa kuitenkin seisoi kiitos, kun tammikuun puolivälissä meillä oli juhla, jota parempaa emme olisi voineet edes kuvitella. Aikataulu luisti kuin rasvattu ja ilta oli täynnä iloa, naurua, tanssia ja onnen kyyneliä.

Oli kunnia järjestää tapahtuma, joka säilyy monien taideakatemialaisten muistoissa halki elämän, sekä saada juhlistaa Taideakatemian sisällä läikkyvää yhteisöllisyyttä sadanviidenkymmenen muun opiskelijan kanssa.

Helmi Aaltonen

Kansikuva: Joanna Hammarberg

Kuvakollaasin kuvat: Juhlavieraat POV-kamerasovelluksen kautta