Juustoportin sidosryhmälehden taitto ja painotuotanto
Yksi 32-sivuinen yrityslehti käy läpi monen käsiparin ja kymmenien työvaiheiden, ennen kuin se on lukijan käsissä. Projektiopinnoissani kuvasin graafisen suunnittelijan näkökulmasta, miten Juustoportin sidosryhmälehti kulki taitosta valmiiksi painotuotteeksi ja verkkoon.
Taitoin Juustoportin sidosryhmälehden nro 10 vuonna 2021 työskennellessäni graafisena suunnittelijana painotalossa. Lehti kertoo jalasjärveläisen perhemeijerin vastuullisuudesta, tuotteista ja ihmisistä niin asiakkaille kuin yhteistyökumppaneille. Olin mukana lehden jokaisessa vaiheessa. Arvioin työmäärän, taitoin lehden, muokkasin grafiikat ja käsittelin kuvat. Ennen painoa tarkistin aineiston, asemoin sivut painoarkeille ja tulostin painopellit. Painatuksen aikana seurasin lehden painamista ja tarkkailin värien laatua. Jälkikäsittelyssä olin apuna, ja lopulta sain stiftarilta käteeni ensimmäisen uunituoreen lehden.
Osaaminen sanoiksi
Projektiopinnoissa tavoitteeni ei ollut oppia taittamaan vaan sanoittaa omaa osaamistani. Kun kävin työn läpi vaihe vaiheelta, huomasin, kuinka moni asia on minulle niin automaattista, etten ollut ennen pukenut sitä sanoiksi. Sanoitettu osaaminen on helpompi jakaa myös kollegoille. Pyrin kuvaamaan prosessin niin, että se avautuisi myös muille kuin painoalan ammattilaisille, esimerkiksi media-alan opiskelijoille. Painoalan kokemus näkyy usein siinä, mitä osaa tarkistaa. Esimerkiksi rasterivedoksesta huomasin, että takasivun mainoksen valkoinen otsikko oli jäänyt päällepainatukselle. PDF-tiedostossa otsikko näkyi, mutta painossa se olisi kadonnut kokonaan. Työn tueksi kokosin pienen painoalan sanaston.
Sanoilla on sävy
Tärkeimmän opin sain yhteistyöstä toimittajan kanssa: yhden sanan tai lauserakenteen vaihtaminen voi muuttaa lauseen sävyä ja ohjata lukijan mielikuvaa oikeaan suuntaan. Seuraavaksi haluan syventää typografian tuntemustani, sillä myös kirjaintyypillä on oma äänensävy.
