Infonäytön sekä Google yritysprofiilien päivittämistä
Olen jo pidemmän aikaa päivittänyt kahta eri yritysprofiilia Googlessa. Samalla vastuullani on päivittää uimahallin infonäyttöä.
Olen jo useamman vuoden tehnyt keikkatyötä Salon liikuntapalveluilla. Eniten olen tuurannut uimahallilla. Aikoinaan saimme asiakkailta paljon palautetta siitä, että Googlessa on jatkuvasti väärää tietoa esimerkiksi hallin aukioloajoista. Päätin ottaa selvää, miten saisin korjattua sinne oikeat tiedot. Erilaisten vahvistusten jälkeen sain oikeuden uimahallin Googlen yritysprofiiliin eli siihen näkymään mikä tulee, kun paikkaa hakee Googlessa. Opettelin käyttämään yritysprofiilia. Hyödynsin myös Googlen omaa ohjepankkia. Sain päivitettyä oikeat aukioloajat. Vähitellen rupesin käyttämään myös muita toimintoja, kuten päivitysten ja tuotteiden lisäämistä. Lisäsin profiiliin myös kuvia. Samalla tavalla otin haltuun myös Lehmijärven uimarannan yritysprofiilin, koska sielläkin oli kesästä toiseen väärää tietoa.
Vastuullani on ollut jo reilun vuoden verran myös uimahallin toinen infonäyttö. Idea lähti siitä, kun asiakkaat usein kyselevät allasvarauksia. Kysyin esihenkilöltäni luvan päivittää allasvarauksia infonäyttöön. Liikuntapalveluiden tiedotussihteeri antoi minulle pikakoulutuksen ohjelmiston käyttämiseen, jonka jälkeen olen viikoittain päivittänyt allasvaraukset sekä muita tärkeitä tiedotettavia asioita näytölle. Ohjelmistontarjoajalla on myös oma oppimisympäristö, jossa on paljon ohjevideoita järjestelmän käyttämiseen. Näitä olen myös hyödyntänyt.
Olen erittäin tyytyväinen tähän projektiin. Tuurausten lisäksi sain liikuntapalveluilta vähän omaan alaan liittyvää työtä eli viestintää. Lisäksi olen saanut positiivista palautetta niin kollegoilta kuin asiakkailtakin ajantasaisten tietojen löytymisestä Googlesta sekä allasvarausten näyttämisestä infonäytössä.
