3boys1ball -podcast
Projektin tavoitteena oli tuottaa alusta asti oma jalkapalloaiheinen podcast. Projektin toteutushetkellä en omannut yhtään kokemusta media-alalta, joten oppimista tapahtui itse podcastissa puhumisen lisäksi myös ääniraitojen editoinnissa ja sisällön tuottamisessa sosiaaliseen mediaan. Podcastin kokoonpanoon kuului kolme vakituista juontajaa, mutta olin itse täysin vastuussa sen editoinnista ja julkaisemisesta.
Aloitimme podcastin suunnittelemisen alkuvuodesta 2020. Ensimmäinen julkaistu jakso näki päivänvalon 15.3.2020 ja viimeinen tuotos löytyy päivämäärällä 29.10.2020. Koko podcastin elinkaaren aikana julkaisimme yhteensä 23 jaksoa. Podcastin rakenne toimi niin, että jokainen kolmesta juontajasta sai käsiteltäväkseen yhden isomman teeman jaksoa kohden. Kaksi muuta juontajaa olivat valmistatutuneet ottamaan aiheeseen kantaa. Jaksojen aiheiksi valikoituivat ajankohtaiset teemat jalkapallomaailmasta. Saimme hankittua jaksoihimme myös kaksi vierasta, joista toisen kanssa suoritimme haastattelun Viaplayn tiloissa Helsingissä. Kokemusta kertyi siis myös podcastin toteuttamisesta täysin vieraassa lokaatiossa. Erityisen tyytyväinen olenkin jaksoon numero 11, jossa vieraanamme on pitkän linjan urheiluselostaja Ville Kuusinen. Vaikka tuolloin haastattelun tekeminen jännittikin todella paljon, olen iloinen, että uskalsimme tarttua heti suureen haasteeseen, vaikka olimme podcastien tekemisen suhteen aloittelijoita.
Podcastin ensimmäiset jaksot äänitimme niin, että jokainen juontaja oli fyysisesti läsnä samassa studiossa. Vuonna 2020 alkanut koronaviruspandemia hankaloitti kuitenkin toteutusta ja jouduimme siirtymään pian etänä toteutettaviin ratkaisuihin. Varsinkin editointipuolella huomasin ääniraitojen leikkaamisen ja muokkaamisen tuottavan huomattavasti enemmän haasteita etänä toteutetuissa jaksoissa. Hyvää kokemusta toki sekin.
Nyt vuosia myöhemmin olen tyytyväinen, että olin osana tätä projektia. Vaikka valmiin lopputuloksen kuuntelu tänä päivänä on itselleni hieman vaikeaa, kaikki oppi on tullut tarpeeseen myöhemmin ja voin käyttää podcastiamme hyvänä vertailukohtana tulevissa projekteissani.
Kaikki julkaisemamme jaksot löytyvät Spotifysta.
